Tervetuloa Pohjois-Parkanoon!

Mitä erityistä on Pohjois-Parkanossa?

Luonto, ihmiset ja elämä yleensä.

Me karun vedenjakaseudun ihmiset olemme samanlaisia kuin luontomme. Karuja, arkisia ja vähään tyytyväisiä, mutta kuoremme kätköistä löytyy hellää lämpöä ja sydämellisyyttä. Alueen vedet kulkeutuvat mereen kolmea kautta, niinpä meissäkin on kolmea sorttia: perus pohjois-parkanolaisia, pohjanmaalta tulvaa pakoon tulleita ja sitten tuulen muualta tuomia. Kylä tunnetaan maakirjoissa Kuivasjärven kylänä. Kylä koostuu Kuivasjärven ja Vatajan kylistä kantatalojen ja koulujen mukaan. Koulujen yhdistyessä yhteisenä nimenä on käytetty Pohjois-Parkanoa. Nimi löytyy jo useammankin yhdistyksen kohdalta toiminta -alueen ollessa laaja.

Elämä täällä 500 asukkaan hyvien liikenneyhteyksien ja yrittäjyyden kylässä on tapahtumarikasta. Meiltä ei puutu mitään tai jos jotain puuttuu niin sitten se tehdään itse. Täällä ei olla kateita, mutta vähän parempaa pitää olla kun naapurissa…Kylä muodostuu Kuivasjärven ja Vatajanjärven ympäristöön.

Se on vähän niin, että tänne tullaan katsomaan, ihastutaan ja jäädään taloksi. Enemmänkin olisi tulijoita, mutta kun ei aina löydy sopivaa taloa ja tonttia.

Toiminta ja yhdistykset

Pohjois-Parkano on vireä ja toimiva, täällä on lukuisa joukko yhdistyksiä, jotka kaikki toimivat tarpeen tullen yhdessä ja erikseen. Ajankohtaista sivulta ja lehdistä löydät lisää tietoja toiminnasta.

Kylän toiminnasta saat tietoja
Kylän tiedotusta kylän sisällä hoidetaan mm. kyläseuran jakamilla kylätiedotteilla, facebook-sivuilla sekä kerran vuodessa ilmestyvällä Pohjois- Parkanolainen lehdellä. Ylä-Satakunta lehti toimii myös ilmoituskanavana eri tapahtumille ja kokouksille. Pohjois-Parkanolainen lehden löydät Parkanon kirjastosta.

Katso ajankohtaiset asiat.

Pohjois-Parkanon FACEBOOK

Kylätiedote jaetaan alueen talouksiin. Voit tilata sen omaan sähköpostiin osoitteesta pohjoisparkano@gmail.com

 

POHJOIS-PARKANON KYLÄSEURA ryhttp://www.parkanonkylat.fi/wp-content/uploads/sites/3/2023/09/LH-logo-.jpg

  • puheenjohtaja Arto Leppänen 050 562 3341
  • sihteeri Hannele Kortesoja 050 494 2422
  • rahastonhoitaja Eeva Sahimäki
  • pohjoisparkano@gmail.com

Pohjois-Parkanon kyläseuran vuoden toimintaan kuuluvat erilaiset tiedotustilaisuudet ja tapahtumat, joita järjestetään yhteistyössä kylän yhdistysten sekä muiden toimijoiden kanssa.  Talven ulkoilutapahtumissa ja elokuun Pohjois-Parkanon Maalaismarkkinoilla tavataan tuttuja ja kyläseura muistaa kylään muuttaneita ja syntyneitä vauvoja. Pohjois-Parkanon Kyläseura on jäsenenä Pirkan Kylät ja LH Geopark yhdistyksissä. Alkkianvuori ja Raatosulkonneva ovat kylässä Unesco Global LH Geopark kohteita, joissa luontoreitit ja tarkemmat tiedot löydät Lauhanvuori-Hämeenkangas Geopark sivuilta  LH Geopark linkki

 

POHJOIS-PARKANON KYLÄTALO, Vatajantie 191, 39750 Kuivasjärvi

  • Sali 160 neliötä, aula 42 neliötä
  • Kulmasali 26 neliötä, kulmahuone 20 neliötä, suihku
  • Keittiö; Metos astianpesukone ja liesi/uuni, Husqvarna liesi/2uuni, 4 kylmäkaappia, pakastin
  • Astiastovuokraus myös ulkopuolelle; kahvi- ja ruokakalusto, pikarit, kahvinkeitin
  • Uudet WC- ja  invaWC- ja lastenhoitotilat
  • Kulkuluiskat ja terassi
  • Toimiva kuituyhteys, TV, tietokone, projektorit 2 ja valkokankaat 2 salissa , piano, playstation, biljardi ja pelipöydät, ilmalämpöpumput salissa ja keittiössä
  • Esiintymislava koottava, äänentoisto, miksauspöytä ja langattomat mikrofonit
  • Max 200 henkeä
  • Pöydät ja tuolit 200 saliin + lisäpöytiä ja tuoleja myös ulos
  • Ulkorakennuksessa lisätilaa ” Latosalit “

 

Vuokra  

  • viikonloppu pe – su   380,00
  • viikonloppu la – su    280,00
  • arki/lisäpäivä             100,00
  • kokous(sis.keittiö)      50,00
  • kerhot                            20,00
  • viikko                           700,00
  • latosali 1. pieni             60,00
  • latosali 2. iso                80,00
  • tapahtumat ja huutokaupat sovitaan tapauskohtaisesti

Tilavuokraus ja lisätiedot Hannele Kortesoja puh. 050 494 2422

myös teltta-, pöytä- ja äänentoistovuokraus

Astiastovuokraus ulkopuolelle; Minna Vienola puh. 050 300 3144

Löydät tietoa tilavarauksista linkin kalenterista

VARAUSKALENTERI

 

 

MATKAILU- JA MAJOITUSTILAT

Hietikon maatilamatkailu      Vatajanjärvi                                                                                                                                    

 Suviranta, Hakaranta ja Vuokkola

Eloranta majoitus                     Vatajanjärvi

 Kallenkaiho, Rauhanranta

 

POHJOIS-PARKANON KYLÄKIRJA

 

Sivuja 336, koko A4 Historiaa, asutusta, kulttuuria, elinkeinoja, vapaa-aikaa

Hinta 45,00. Postitus 10,00 kotimaassa.

Tilaus pohjoisparkano@gmail.com puh. 050 494 2422

Myynti Parkanon kirjasto ja Pohjois-Parkanon Kylätalon tapahtumissa.

 

TAPAHTUMAT 2023

 

Pohjois-Parkanon Maalaismarkkinat su 13.8. klo 10-15 Kylätalolla

Perinteiset markkinat valtaavat Kylätalon markin elokuun toisena viikonloppuna. Löydät aidot käsityöt, kopat, laukut, makeiset, leivonnaiset ja muut herkut tuttuun tapaan myyjien pöydiltä. Saman tuoteen myyjiä rajoitetusti.  Myynti – ja rompepaikkoja voi varata puh. 050 494 2422

Menossa mukana Hannun Zetori-ajelu ja TalliSatumaan poniajelu, sekä konekentällä vanhoja vehkeitä ja ajoneuvoja. Salissa ja kylätalolla ” Luokkakokous ” teemalla eri vuosikymmenten koulumuistoja. Kutsu koulukaverit kylään!

Pohjois-Parkanolainen lehti ilmestyy. Myynnissä Pohjois-Parkanon Kyläkirja.

Buffetissa: Hernekeittoa ja kahvia, leivoksia, arpoja. Makkarabuffetti ulkona.

Tervetuloa! Pohjois-Parkanon Kyläseura ry

 

Menneet tapahtumat

Huutokauppa Kevätkahvila su 30.4. klo 11-14 Kylätalolla

Laskiaistapahtuma su 19.2. klo 12-15 Kylätalolla

 

 

 

HARRASTUSTOIMINTA

Leikkikenttä ja urheilukenttä/ jääkenttä ovat kylätalolla avoimessa käytössä

Petäjäsopiston toiminta Syksy 2023 – Kevät 2024 Kylätalolla

  • Lasia ja posliinia       tiistai            5.9.  alkaen klo 17.00 -19.30 joka toinen viikko
  • KehoMieliJooga        keskiviikko  6.9   alkaen klo 16.45-18.15
  • Kädentaitokahvila    lauantai        9.9.  alkaen klo 12-14.15 joka toinen viikko

Petäjäopisto Erkalassa

  • Liikunta                       maanantai 4.9.  alkaen klo 18.15-19.00

Lasten Kerhotoiminta Syksy 2023 – Kevät 2024 Kylätalolla

  • PP LiikuntaMontoimi        maanantai  klo 17.00-19.00
    • Lisätiedot Minna Hölli 040 969 8384
  • 4H Kokkikerho                     tiistai klo 17.00-18.30
    • Lisätiedot Sari Kuusikko 0400 733 134

Pururata ja valaistu latu Pitkillä ahteilla 3-tien varressa Vaasantie 2040, Kuivasjärvi.

Frisbeegolfrata Pitkillä ahteilla

UUTTA Perhevuorot Kylätalolla salin liikuntavälineet ja kerhotilan pelivälineet käytössä. Varaa 2 tunnin vuoroja puh. 050 494 24222

 

TUE TOIMINTAA maksamalla jäsenmaksu tai vapaa kannatusmaksu

Kyläseuran 2023 jäsenmaksu – tili FI11 5327 0520 0298 15

Henkilöjäsen 10,00  viite 1901001 Yhteisöjäsen 50,00   viite 190100  Kannatusmaksu vapaavalintainen 1905007

 

HANKKEET Pohjois-Parkanon kyläseura

  • Kylään PoPa Kyläkenttä hanke 1.5.2021-31.12.2023
  • Pitoa Pohjois-Parkanoon hanke 1.5.2020-30.4.2021  Kyläkirja
  • Pohjois-Parkanon kylätalo hanke 1.1.2018-31.12.2020
  • PoPa Verkossa Vipinää hanke 1.6.2018-31.5.2019 Harraste

 

MUUTA

Pohjois-Parkanolainen lehti ilmestyy vuosittain elokuun alussa ja jaetaan maksaneisiin talouksiin. Myynnissä tapahtumissa, Parkanon kirjastossa ja Matkahuolto Eräpäivässä. Lehti myynnissä Pohjois-Parkanon Kylätalolla ja Kesätori tapahtumassa/ Markkinoilla.

 

 

POHJOIS-PARKANON NUORISOSEURA ry                                                                                                                                              

  • puheenjohtaja Pentti Lehtinen 050 564 0655r
    nape.lehtinen(at)gmail.com
  • sihteeri Eija Tyrkkö 050 433 6242
  • rahastonhoitaja Pirjo Kalli 040 746 8042

Nuorisoseurantalo Erkala, Erkalantie 21, 39750 Kuivasjärvi

Nuorisoseurantalo Erkala toimii yhteisenä kokoontumistilana ja harrastepaikkana. Petäjäopiston jumppa sekä omatoiminen kesäkuntosali maanantaisin. Vuoden mittaan tiloissa voi järjestää kokouksia, koulutuksia ja tiedotustilaisuuksia sekä perhejuhlia.

Tilavaraukset Margit Koivisto puh. 040 743 4722. Vuokrataan myös pöytiä ja tuoleja.

HARRASTUSTOIMINTA

Beach Volley kenttä avoimessa käytössä.

Kesäkuntosali Omatoiminen, maksuton ja avoin ryhmä kokoontuu maanantaisin klo 18.00 -19.00  kesä-elokuun ajan.

Petäjä opiston toiminta Syksy 2023 – Kevät 2023 Erkalassa

  • Liikunta  maanantaisin   4..9. alkaen   klo 18.15 -19.00

Perinteiset POHJOIS-PARKANON MAALAISMARKKINAT – KYLÄTALOLLA

Markkinatunnelmia kuvina tästä

 

MUUTA

ITE taidereitti löytyy Kankarintie / Silorannantie , Mettäläntien varrelta  KARTTA linkki

 

MAAMIESSEURAT
Kaikilla näillä yhdistyksillä on vuokrattavia koneita, pitokalustoja ja muuta tarpeellista. Toiminta on aktiivista ja monipuolista.
Koneiden vuokrauksesta voit tiedustella:
Kuivasjärven pienviljelijä yhdistys puheenjohtaja Ilkka Silomäki puh. 044 333 0573
Kuivasjärven eteläinen pvy puheenjohtaja Timo Kuivanen puh. 0500 232 953

KUIVASJÄRVEN KALASTUSKUNTA
Kalastuskunta toimii Kuivasjärven, Vatajan – ja Ylisenjärven alueille. Veneenlaskupaikat ja kalastuskunnan tekemät tiet löydät Kuivasjärvellä Kankarintieltä Aholanlahdella, Ylinenjärvellä Pukkilantieltä Leppäsen rajalta ja Vatajanjärvellä Luomankyläntieltä Hietikon ja Laurinahon rajalta. Lintutorni on valmistunut 2012 Aholanlahdelle – bongaa lintuja ja viihdy lahdella. Kalastuslupia myyvät johtokunnan jäsenet Ari Silomäki, Erkki Saarela, Kyösti Mansikkaviita, Rami Rantala sekä esimies Heikki Kallioniemi

Kalastusluvista ja pyydyksistä voit kysyä Kuivasjärven kalastuskunnan johtokunnan jäseniltä ja esimieheltä – Heikki Kallioniemi puh. 050 589 1318. Infotaulu Kuivasjärven veneenlaskupaikallla Lintutornilla

PRO KUIVASJÄRVI – Kuivasjärven ja valuma-alueen kunnostusta voit seurata tästä linkistä  Tero Mustonen tero@lumi.fi                             Kuivasjärven valuma-alue kunnostushankkeessa on toteutettu kosteikkoja, ennallistettu soita ja rakennettu laskeutusaltaita ja vastaavia. Hanke sai ELY-keskukselta Vuoden Vesistöteko kunniamaininnan 2021.

METSÄSTYSSEURAT
Metsästysseurojen toiminta kattaa kaikki perinteiset metsästystoiminnot. Metsästysseurojen majat ja kodat tarjoavat vapaa-ajalla ja luonnossa liikkujalle taukopaikkoja. Kysy vuokrauksesta seurojen väeltä.
Kuivasjärven Eränkävijät puheenjohtaja Jari Pihlajamäki puh. 040 844 1991  Kotisivulle ja Kujela vuokraus
Susiperän Metsästysseura puheenjohtaja Rami Rantala 040 350 0862

POHJOIS-PARKANOLAINEN LEHTI
Pohjois-Parkanon kylien yhteinen paikallinen kotiseutulehti on ilmestynyt vuosittain vuodesta 1995 alkaen kyläseurojen toimesta. Mukana ovat Lamminkosken, Linnankylän ja Pohjois-Parkanon kyläseurat. Lehden toimituskunnan tukena toimivat monet aktiiviset kyläläiset ja kotiseudustaan kiinnostuneet henkilöt. Pala historiaa ja kylän nykypäivää tallentuu vuosittain lukupaketiksi, joka valmistuu Pohjois-Parkanon Markkinoille ja jaetaan maksaneisiin talouksiin. Lehti on myynnissä Parkanon Kirjastossa ja Matkatoimisto Eräpäivässä. Juttuvinkkejä ja valmiita juttuja voit toimittaa toimituskunnalle.

Toimituskunta
Lamminkoski; Leena Marjolahti,Terttu Kärkölä,  Katri Kallio
Linnankylä; Marjo Simonen, Terttu Simonen
Pohjois-Parkano; Hannele Kortesoja, Eija Tyrkkö, Pirjo Kalli
toimitussihteeri Hannele Kortesoja 050 494 2422

POHJOIS-PARKANON VESIOSUUSKUNTA
Paikallinen vesiosuuskunta toimii laajalla alueella Pohjois-Parkanon eri kylissä Kuivasjärvi, Vataja ja Lamminkoski Puhdasta vettä toimitetaan vakinaisille ja kesäasukkaille. Toimitusjohtaja Marko Kuusikoski 050 326 0340 Vikailmoitukset 0400 667 976.

KULJETUSPALVELUT:
Linja-autot liikkuvat 3- tiellä – löydät Kuivasjärvellä pikavuorojen pysäkin. Kylissä kiertää kouluauto lukukausien ajan. Parkanon kaupungin päivätoimintapäivinä ja tarpeen mukaan palvelutaksi, josta tietoa saat Kolmostien Terveys palveluista.

SENIORIPALVELUT JA MUUT KOTITYÖT:
Auttavat jaksamaan arjessa Palveluita tarjoaa Parkanon kotihoito sekä Parkanon 4H yhdistys, jonka kautta alueella toimii ammattitaitoiset ja koulutetut työntekijät. 4H yhdistyksen palveluista voit kysyä numerosta 0400 733 134

 

ALKKIANVUORI ja LUONTOPOLKUkota

Alkkiavuoren luontopolku  Katso www.luontoon.fi/alkkianvuori

www.lhgeopark.fi

Lauhanvuori-Hämeenkangas Geopark kohde kylässä

Vatajankylässä Karvian ja Parkanon rajalla kohoaa Alkkianvuori (201 m) , joka on jääkauden jälkeisten rantamuodostumien, rinnesoiden ja vanhojen kalliomänniköiden mielenkiintoinen retkikohde luonnosta kíinnostuneelle kulkijalle.

METLAN Parkanon toimintayksikön toimesta Alkkianvuorelle on rakennettu luontopolku (4,5 km) opastauluineen sekä levähdystä varten kota tulisijoineen.

Alkkianvuorelle löydät ajamalla n. 20 km Parkanosta Vaasan suuntaan valtatie 3:sta, josta käännyt vasemmalle Karviaan suuntaan. Risteyksestä 7,4 km:n päässä käännyt vasemmalle Alkkianvuorentielle, jossa on myös Luontopolku -kyltti. Alkkianvuorentietä kulkemalla löydät luontopolun alkupisteessä olevat opastaulut ja kodan 1,3 km:n päässä risteyksestä. Polkureitti ja kota, jossa on tulisija, ovat kaikkien vapaassa käytössä. Tarvittaessa Metlan toimintayksiköstä on saatavilla maksullisena palveluna opas ryhmiä varten. Opastuksen asiasisältö ja aiheet ovat ryhmän toivomusten mukaan erikseen sovittavissa.

Kaikki alkoi muinaisen Itämeren yksinäisellä kallioluodolla.
Alkkianvuori on joskus ollut yksinäinen saari avoimella meren ulapalla. Kyseessä on tuolloin ollut Ancylusjärvi eli yksi muinaisen Itämeren kehitysvaiheista. Polun varrella voit tutustua Ancylusjärven rantakivikkoihin ja perehtyä opastaulujen avulla Itämeren kehitysvaiheisiin. Voit mm. tutustua kahteen eri karttaan, jotka esittävät Ylä-Satakuntaa sellaisena kuin se oli yli yhdeksän vuosituhatta sitten.

Lisätietoja luontopolusta ja muista palveluista alueella saat Metsähallituksen Luontopalveluiden toimintayksiköstä:

Linkki Metsähallituksen Luontopalveluiden sivuille. Tietoa löydät myös tästä linkistä

Historia

 

HISTORIA

Historian lehdiltä – Sodan ja rauhantie

pohjois-parkano historia 002

Pohjois-Parkanon varhaisin historia peittyy menneisyyden hämärään. Jääkauden jälkeen Ancylusjärven aallot huuhtoivat Alkkianvuoren rantoja ja jättivät jälkeensä historian

ensimmäisiä maastosta luettavia merkkejä, syntyivät rantavallit ja pirunpellot sekä niistä löytyvät saaliin säilytykseen käytetyt rakkakuopat viestiksi tuhansien vuosien takaa. Alkkianvuori oli yksinäinen ulkosaari, lännessä horisontissa siinsi ainoastaan Lauhavuoren saari Kauhajoella, itäpuolella sentään saaristo tiheni ja horisonttiin piirtyi useammankin saaren siluetit.

Ihminen tuli kyläämme mahdollisesti jo silloin kun laineet vielä huuhtoivat vähitellen mantereeksi kasvavaa saaristoamme. Riistasta rikkaat erämaat ovat aina kiehtoneet kulkijaa. Muistoina menneistä kulkijoista kätkee maaperämme kiviesineitä ja niiden katkelmia, matkalaiselta kadonneita varusteita ja asuinpaikalle jääneitä merkkejä.

Valtatien varrella

Kylä on aina sijainnut valtatien varrella, kulkeehan historiallinen Kyrönkankaan Talvitie kylän halki. Kyrönkankaan Talvitie on muinainen valtatie, seuraillen Kyrösjärveltä ylöspäin Parkanon vesireittiä, ensin Vääräjokea pitkin Parkanojärvelle ja siitä ylös Kaidoillevesille, Kuivasjoelle ja siitä Kuivasjärven kautta vedenjakajan yli Somerojärvelle ja Kyrönjoelle. Tienvarren merkit kertovat kulkijoista kivikaudelta nykypäivään. Kuivasen Kestikievariajan pöydän löydät Nuorisoseurantalo Erkalasta. Linkki Kyrönkankaan Talvitie

Lue lisää historiasta

pohjois-parkano historia 001

Valtatien varrella jatkuu

Raskas kohta tien ja kylän historiaa ovat Nuijasodan vuodet 1596 ja 1597, jolloin Jaakko Ilkan johtamat talonpojat nousivat kapinaan jatkuviin verorasituksiin ja sotilaiden pakko-ottoihin kyllästyneenä. Kyrönkankaan Talvitietä marssivat talonpoikasoturit taisteluunsa ja Kyrönkankaan Talvitietä he pakenivat Klaus Flemingin huoveja henkensä uhalla. Tien varrella ei ryöstelyltä ja kostolta vältytty, vaan kovalla kädellä rangaistiin tienvarren asukkaita.

Tie on merkinnyt aina elämää, sitä pitkin ovat kulkeneet erämiehet ja kauppiaat raskaine lasteineen. Sitä ovat matkanneet kuriirit ja sanansaattajat kiireellisine tietoineen. Kulkipa itse Ruotsinmaan kuningas Kustaa II Adolf kuningatar Maria Eleonoran keralla Kyrönkankaan Talvitietä matkallaan Narvasta Upsalaan vuonna 1626.

Pian kuninkaan käynnin jälkeen syntyi Pohjois-Parkanon ensimmäinen maakirjoihin merkitty tila. Hämeenkyrön rovasti Henrik Finno asetti Vatajan erämaahan Matin Vatajan tilan ensimmäiseksi isännäksi 1636.

Tienvarren palvelut syntyivät 1600-luvulla kuninkaan annettua määräyksen kestikievarilaitoksen perustamiseksi. Pohjois-Parkanossa kestikievari toimi pisimpään 1666 perustetussa Kuivasen talossa, jonka vanhat aitat ovat kuulleet monta tienkäyttäjän tarinaa.

Sotatantereena kylämme oli taas 1720-luvulla kun Isonvihan aikainen Venäjän pääarmeija, 8 500 miestä, ruhtinas Mikael Golitsyn johdolla eteni Ikaalisista Pohjanmaalle kylämme kautta. Kylämme kohdalla käytiin Kruununlukon taistelu.

Vuosisadat vaihtuivat ja sodat jatkuivat, 1808 ja 1809 käydyn Suomen Sodan aikana osa sotajoukoista käytti Kyrönkankaan Talvitietä, perääntyviä ruotsalaisia johti ylipäällikkö Adlercgreutz ja eteneviä venäläisiä sotapäällikkö Kulnev.

Tie on vuosien saatossa muuttunut, mutta sen merkitystä ei koskaan ole voinut väheksyä onhan se Suomen tiestössä ainoa nykypäivään asti käytössä säilynyt. Vain linjaukset ovat aikojen saatossa hieman muuttuneet Kyrönkankaan Talvitien kehittyessä Valtatie kolmeksi.

Nälkävuosista 1900-luvulle

Elämä näillä karuilla vedenjakajaseuduilla oli usein raskasta, nälkä oli alituisena vieraana. Kovat nälkävuodet koettiin 1696 – 1697 ja 1866 – 1867. Kokonaiset perheet kuolivat nälkään ja erilaisiin sairauksiin. Vaan aina kovan talven jälkeen tuli lempeä kesä ja pettu vaihtui taas oikeaan rukiiseen.

Vähitellen siirryttiin omavaraistaloudesta maatalouteen ja kirkonkirjoistakin Pohjois-Parkanon asukkaat löytyvät Kuivasjärven ja Vatajan kylien asukkaina entisen Kihniön sijaan. Parkanon oman seurakunnan perustamisen jälkeen 1805 kirkkomatkatkin lyhenivät kun enää ei tarvinnut kirkkoon matkata Ikaalisiin.

Koulu rakennettiin Kuivasjärvelle 1906 ja Vataja sai oman koulurakennuksensa 1920. Vatajankylässä koulu toimi ensin Hietikon ja Vatajan taloissa. Lapsia riitti paljon jokaiselle vuosiluokalle. Koulut yhdistyivät 2000 ja Pohjois-Parkanon koulu toimi vuoteen 2017. Nykyisin se on kyläseuran omistama Pohjois-Parkanon Kylätalo.

Tie toi ja tie vei

Elinkeinot kehittyivät maa- ja metsätalouden ympärille. Peltoja viljeltiin ja karja kulki laitumillaan. Tervanpolttoa harjoitettiin yleisesti, samoin lankkujen ja parrujen tekoa, terva ja valmiit parrut ajettiin hevosella Poriin tai Kaskisiin satamaan laivattavaksi ulkomaille. Harjoitettiin siis “vientiteollisuutta”. Vähitellen palvelutarjonta kasvoi, kestikievari sai väistyä, tulivat pankki, sekatavarakaupat ja posti. Oma meijerikin kylällä toimi. Tie toi ja tie vei, “onnikat” toivat suurten kaupunkien palvelut helpommin saavutettaviksi.

Siirtolaisuus jätti leimansa 1900-luvun alun tapahtumiin, paremman leivän toivossa lähdettiin Ameriikan raitille. Moni lähti mielessään parempi tulevaisuus, mutta oli niitäkin, jotka lähtivät seikkailumielellä. Moni jäi, moni palasi, kokemuksia rikkaampana.

Kylä elää ja kehittyy rakentaen joka päivä uutta huomisen historiaa.

Yhteystiedot ja Yritykset


POHJOIS-PARKANON VUOKRATTAVAT TILAT

Pohjois-Parkanon Kylätalo Vatajantie 191, 39750 Kuivasjärvi

  • tilavaraukset Hannele Kortesoja puh. 050 494 2422

Nuorisoseurantalo Erkala Erkalantie 21, 39750 Kuivasjärvi

  • tilavaraukset Margit Koivisto puh. 040 743 4722

Matkailu – ja Majoitustilat

Vatajanjärven rannalla sijaitsevat majoitustilat ovat  kalaisan järven, luonnonrauhan  ja hyvien luonto- ja liikuntareitistöjen läheisyydessä mm. Lauhanvuori-Hämeenkangas Geopark Alkkianvuoren alue

Suviranta                          Sakari Virta 050 541 1854

Hakaranta ja Vuokkola Merja Virta  050 544 1826

Kallenkaiho                     Harri Eloranta 040 553 9356

Rauhanranta                   Harri Eloranta 040 553 9356

Alla lisää eri toimijoiden yhteystietoja – Yhdistysten päivitys 2018

POHJOIS-PARKANON YRITYKSET

KENNEL- TOIMINTAA

KENNEL THEDINA`S
Koivusalo Eija 0400 567 080


KULJETUSPALVELUT

MARTTILAN TAKSIPALVELU
Marttila Tarja 0500 231 610

 

KUORMALAVOJA

PARLAVA OY
Kuormalavojen valmistus
Lempinen Rainer 03 4426311
www.parlava.fi


MAANRAKENNUS – METSÄKONEURAKOINTI

KONEURAKOINTI MYLLYNIEMI

Metsäkoneurakointi

Myllyniemi Kimmo 040 5537779

VELJEKSET KORTESOJA KY
Kaivinkone ja metsäkoneurakointia
Kortesoja Matti 0400 982 672

RAMI MARTTILA
Rakennustyöt, maanrakennus
Marttila Rami 040 534 8053

MAATALOUSTUOTTEITA JA -TARVIKKEITA

PERÄLÄN LAMMASTILA
Tilauksesta; lampaan lihaa, taljoja, lankaa ja huovutuslevyä
Silomäki Jukka ja Eila
Jukka 0400 446 793, Eila 040 505 4410


MANSIKKAVILJELMIÄ

VÄHÄ-PELTOMÄEN MANSIKKAVILJELMÄ
Mansikkaa itsepoimien tai poimittuna
Vähä – Peltomäki Jaana ja Jukka 0400 132 464


METALLI – KONETYÖT

MARKKU MANSIKKAVIITA

Metallityöt Mansikkaviita Markku 044 524 6099

SAARELA INVEST
Koivua energiapuuksi, kevyet teräsrakenteet
Saarela Erkki 0400 335 579


OMPELUTYÖT

OMPELIMO MARJA ALA-LAURINAHO
Alihankintatyöt ja korjaustyöt
Ala- Laurinaho Marja 03 442 6220


RAKENNUSPALVELUT

VIENOLA TALOT OY
Rakennustyöt
Vienola Pasi 050 563 2211

PARTYX OY
Rakennustyöt
Rantala Jarmo 050 544 5941

JUHANI PAPUNEN

Rakennus ja LVI työt

Juhani Papunen 0400 749211

RAMI MARTTILA
Rakennustyöt, maanrakennus
Marttila Rami 040 534 8053

TIKKU JA TÖLLI Ky
Hirsihuvilat, Asuin- ja muiden rakennusten rakentaminen
Jukka Silomäki 0400 446 793


SAHATAVARAA

LÄHTEEN SAHA OY
Sahatavaraa
Lähde Anssi 03 442 9137, 040 554 7165

SORANOTTO W-STONES KY
Soran ja hiekan otto
Välkkilä Mika 03 442 6140, 0500 480 105


SÄHKÖKÄÄMINTÄTÖITÄ / MYYNTI

TMI TAPIO KANKARISALO
Sähkömoottorien käämintä, myynti; sähkömoottoreita, generaattoreita
Kankarisalo Tapio 03 442 6181, 0400 239 781


VESIHUOLTO

POHJOIS-PARKANON VESIOSUUSKUNTA
Vedenkäsittelyä Marko Kuuskoski 0400 667 976 (vikailmoitukset)


VUOKRATTAVIA TILOJA

POHJOIS-PARKANON KYLÄTALO                                                                                                                                                                                                Tilat;  Juhlat, tapahtumat, kokoukset, kerhot – eri tarpeisiin varusteet                                                                                                                                   Varaukset 050 494 2422 Hannele Kortesoja

POHJOIS-PARKANON NUORISOSEURANTALO ERKALA
Tilat kaikkiin tilaisuuksiin
Varaukset 040 7447722 Margit Koivisto

Palvelut ja harrastusmahdollisuudet

 

Pohjois-Parkanon Vesiosuuskunta Paikallinen vesiosuuskunta toimii laajalla alueella Pohjois-Parkanon eri kylissä Kuivasjärvi, Vataja ja Lamminkoski Puhdasta vettä toimitetaan vakinaisille ja kesäasukkaille. Toimitusjohtaja Marko Kuusikoski 050 326 0340 Vikailmoitukset 0400 667 976

Kuljetuspalvelut;Linja-autot liikkuvat 3- tiellä – löydät Kuivasjärvellä pikavuorojen pysäkin ja kylissä kiertää kouluauto koulunlukukausien ajan sekä Parkanon kaupungin päivätoimintapäivänä palvelutaksi.

Senioripalvelut ja muut kotien palvelut; Auttavat jaksamaan arjessa Palveluita tarjoaa Parkanon kotihoito sekä Parkanon 4H yhdistys, jonka kautta alueella toimii ammattitaitoiset ja koulutetut työntekijät. 4H-yhdistyksen palveluista voit kysyä toiminnanjohtaja Sari Kuusikolta 0400 733 134 https://parkano.4h.fi/

 

Harrastus ja Kerhotoiminta:

Kouluikäisten lasten kerhoja toimii useita. Niitä järjestävät mm. 4H yhdistys, Pohjois-Parkanon Kyläseura ja Pohjois-Parkanon nuorisoseura tukevat toimintaa yhteistyössä monien muiden tahojen kanssa. Kerhotoiminnalla pyritään vastaamaan kulloiseenkin harrastustarpeeseen ja toimintaa suunnitellaan yhdessä lasten ja nuorten kanssa.

Aikuisväestölle on tarjolla viikottain Petäjä-opiston harrasteryhmiä sekä muuta toimintaa tiedotustilaisuuksien, tapahtumien ja retkien muodossa. Myös kaksi metsästysseuraa ja kalastuskunta tarjoavat toimintaa aktiivisille luonnossa liikkujille.

Senioritoiminta kerää yhteen alueen ikääntynyttä väestöä erilaisien teemojen tiimoilta hyvän ruoan ja seurustelun merkeissä kyläseuran toimesta. Seniorit kokoontuvat omalla kylällä sekä vierailevat eri paikoissa.

Pururata: Pohjois-Parkanon kyläseura ylläpitää “Pitkillä ahteilla” valaistua pururataa /latua, jossa on eripituisia lenkkejä ja vaihteleva maasto. Lisäksi radalla 9 korin frisbeegolfrata.

Urheilukenttä: Liikkuvaa väkeä kokoontuu eri tapahtumiin Pohjois-Parkanon Kylätalon kenttä, joka on talkoilla rakennettu ja toimii talvisin myös jääkiekko- ja luistelukenttänä.

Kesäkuntosali: Kesäkaudella kesäkuun alusta lähtien Nuorisoseurantalossa Erkalassa toimii maanantaisin avoin kuntopiiri  – välineitä ja ohjaus klo 18.00

Alueen lukuisista palvelu- ja muista yrityksistä saat tietoa yritykset sivustolta.